Suomi kuntoon - reilusti ja oikeudenmukaisesti

Torstai 24.9.2015 - Ari Reunanen

Kansanedustaja Timo Kalli (kesk.) vastasi edelliseen mielipidekirjoitukseeni Alasatakunta-lehdessä 22.9.-15. Kansanedustaja Kallin kirjoitus ohessa kuvana. Alla vastaukseni kansanedustajan kirjoitukseen. Se on julkaistu Alasatakunta-lehdessä 24.9.-15. 

kuva3.JPG

Demareita ja ammattiyhdistysliikettä on hallituspuolueiden taholta jatkuvasti syytetty ”vanhakantaisuudesta ja kaikkien säästötoimenpiteiden vastustamisesta”.  Tämä ei pidä paikkaansa ja sen jokainen valveutunut kansalainen ymmärtää.  Ikävä huomata, että kansanedustaja Kalli laulaa tätä samaa vanhaa virttä (Alasatakunta 22.9.-15).

Suomi velkaantuu ja on täysin selvää, että valtiontalouden tasapainottamiseksi on tehtävä toimenpiteitä.  Demarina olen ajamassa näiden välttämättömien toimenpiteiden reilua jakamista kansalaisten kesken, enkä suinkaan sanomassa etteikö mitään pitäisi tehdä.

Hallituksen ehdottamat muutokset kohdistuvat nyt kuitenkin lähinnä matalapalkka-aloihin ja erityisesti naisiin. On kohtuutonta, että sairaanhoitajista ja poliiseista tehdään yhteisten ongelmiemme maksumiehiä. Kannattaisin paljon mieluummin esimerkiksi lomarahojen pienentämistä, joka kohdistuisi tasapuolisemmin eri ammattiryhmien välille.

Timo Kalli kehottaa kirjoituksessaan ”vastuullisuuteen ja yhteen hiileen puhaltamiseen”. ”Nyt meidän kaikkien palkansaajien on osallistuttava yhteisiin talkoisiin”, on kirjoittajan sanoma. Kansanedustajien osalta tämä tarkoittaa n. 250 euron solidaarisuusveron korotusta vuodessa - määräaikaisesti. Samaan aikaan sairaanhoitajat saattavat menettää jopa pari tuhatta euroa vuodessa - pysyvästi.  Minusta tämä ei ole reilua. Minusta tässä laitetaan ihmiset puhaltamaan eri hiileen.

Kalli jätti kirjoituksessaan mainitsematta kuulemiaan taloustieteilijöitä. Minä mainitsen muutaman. Nobel-palkitun taloustieteilijän Joseph Stiglitzin (HS 20.9.-15) mukaan Suomi ”ryöstää lapsiltaan”, koska jätämme järkevät tulevaisuusinvestoinnit tekemättä. Suomen yksi arvostetuimmista taloustieteilijöistä – Sixten Korkman – on moittinut hallituksen ratkaisuja yksikkötyökustannusten alentamiseksi. Hallituksen peräänkuuluttamat vientiteollisuuden yksikkötyökustannukset ovat jo nyt alle Saksan ja Ruotsin tason (Eurostat 2013). Kilpailukyky paranee vain laadukkailla tuotteilla. Todellisuus ei ole niin vaihtoehdoton, kuin Kalli antaa ymmärtää.

Keskustan vaalislogania ”Suomi kuntoon” täydentäen: Laitetaan Suomi kuntoon – mutta tehdään se yhdessä reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla.

Avainsanat: demarit, reilu, oikeudenmukainen, palkansaaja, hallitus, leikkaukset, Keskusta, tasa-arvo, naiset

Nyt saa riittää palkansaajan syyllistäminen

Perjantai 11.9.2015 - Ari Reunanen

Tapasin muutama päivä sitten lasten kanssa työskentelevän naisen, joka oli kauhuissaan jatkuvasti kuulemistaan huonoista uutisista ja pelkäsi hallituksen päätösten olevan taloudellisesti rankka isku. Hallituksen lanseeraamassa "kilpailukykypaketissa" onkin kyse erityisesti naisten työmarkkina-aseman heikentämisestä. Toimet kohdistuvat rankasti mm. sairaanhoitajiin, siivoojiin, kaupan alan työntekijöihin ja lähihoitajiin. Suomen vientiteollisuuden vaikeudet kaadetaan siis etenkin julkisella sektorilla työskentelevien pienipalkkaisten naisten maksettavaksi. Hallituksen logiikka tuntuu olevan pahasti hakusessa.

Hallituksen viesti näyttää olevan, että koska suurten teollisuusyritysten johto on epäonnistunut eikä vienti vedä, se on tavallista työtä tekevän ihmisen vika. Hyvin epäjohdonmukainen päätelmä. Ei Nokiankaan romahdus johtunut puhelinten kokoonpanotyötä tekevistä ihmisistä tai heidän palkoistaan. Se johtui siitä, että yrityksen johto, tuotekehitys ja markkinointi epäonnistuivat.

Miksi maamme nykyisessä tilanteessa hallitus ei kiinnitä huomiota epäpätevään johtamiseen, vähäisiin tuotekehityspanoksiin ja siihen, etteivät yritykset ole investoineet tulevaisuuteen vaan jakaneet rahaa osinkoina ulos enemmän kuin koskaan? Muutaman viime vuoden aikana isoja yrityksiä on tuettu veronmaksajien toimesta miljardeilla euroilla. KELA-maksut on poistettu, yhteisöveroa laskettu ja viimeisimmäksi sosiaaliturvamaksuja alennettiin 800 miljoonalla eurolla. Yhtään luvattua uutta työpaikkaa ei kuitenkaan ole syntynyt. Päinvastoin. Eikö mikään riitä Sipilän ystäville?

Jotkut pienemmät yritykset ovat jo sanoutuneet irti hallituksen työntekijöitä kiusaavista päätöksistä. Nämä yritykset ovat ilmoittaneet, että ne aikovat myös jatkossa maksaa sairauspäivärahat ja ylityökorvaukset aiempaan tapaan. Nämä yrittäjät ymmärtävät, että motivoitunut työntekijä on yrityksen voimavara, ei kuluerä. He kohtelevat työntekijöitään ihmisinä. Toivoa haasteiden keskellä on.

Suomi tarvitsee investointeja osaamiseen, uusien kasvualojen luomiseen ja satsauksia ihmisten ostovoiman parantamiseen. Palkansaajan syyllistäminen ja lannistaminen saakin nyt riittää. Tulevaisuutensa positiivisesti katsova ihminen on yritteliäs ja toimelias, tällöin olemme kaikki voittajia. Suomalaiset ovat kyllä kriisitietoista kansaa ja tarvittavia päätöksiä pystytään yhdessä tekemään. Ne vaativat kuitenkin oikeuden- ja suhteellisuuden tajua kaikilta osapuolilta. Tarvitaan malttia yhteistyöhön hallituksen ja elinkeinoelämän yksipuolisen sanelun sijaan. Mallia voi ottaa työntekijöitään arvostavista pienyrittäjistä.

Onneksi hallitus voi vielä korjata suuntaansa - ja tarjota jatkossa aiemmin tapaamalleni naiselle edes vähän parempia uutisia.

Avainsanat: hallitus, palkansaaja, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, syyllistäminen, naiset, teollisuus, vienti, johtaminen, yritys, elinkeinoelämä

Palkansaajajärjestöt - peli alkoi jo

Keskiviikko 3.6.2015 - Ari Reunanen

Kulunut viikko on ollut melkoista tykitystä Suomen uudelta hallitukselta. Porvarihallitus moukaroi isoimmilla aseillaan tavallisia suomalaisia ja taustalla Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) antaa tulitukea tarkkaan harkituilla Hornet-iskuillaan. Kenellekään ei liene epäselvää, että hallituksen hyökkäysstrategia palkansaajia vastaan on suunniteltu kauan aikaa sitten EK:n tukikohdassa Etelärannassa.

Porvarihallitus vaatii, että työaikaa tulisi pidentää 100 tunnilla, palkankorotuksista luopua vuosikausiksi, eläkeikää nostaa jne. Viimeisimpänä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.) esitti, että sunnuntain tuplapalkasta tulisi luopua. Uuden työministerin Jari Lindströmin (PS.) hairahdettua esittämään Kela-maksun tuomista takaisin yrittäjien maksettavaksi – tasapuolisuuden nimissä, meinasi syntyä hallituskriisi. Ei kai nyt sentään voi olla niin, että asioista neuvoteltaessa kaikki osapuolet tulisivat vastaan. Pääministeri Sipilän sisäisen kiukun Lindströmin välistä vedosta saattoi aistia tyynen ulkokuoren lävitse – eihän yhteiseen hyökkäyssuunnitelmaan kuulunut nyt omia alkaa ampumaan.

Kummastelen kuitenkin kaikista eniten sitä, mitä palkansaajajärjestöt SAK, STTK ja Akava puuhailevat. Vuorotellen kunkin järjestön johto käy ilmoittamassa, että esitetyt toimenpiteet eivät käy ja peräänkuuluttavat tasapuolista ja aitoa neuvottelua asioista. Viimeisimmäksi näyttää sille, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on heitetty kilveksi hallituksen ja palkansaajajärjestöjen väliin. Tarjoituihan Rinne tiistaina 3.6 julkisesti neuvotteluosapuoleksi hallituksen ja palkansaajajärjestöjen väliin – ikään kuin palkansaajajärjestöjen turvatyynyksi.

Neuvotteluasetelmaa ei kuitenkaan synny, jolleivät palkansaajajärjestöt ryhdy vastahyökkäykseen. Missä ovat omat avaukset? Missä on pyrkimys johtamaan keskustelua? Missä on tavallisen palkansaajan ääni? Miksei pöytään lakkoaseen sijaan lyödä vaatimuksia irtisanomisturvan parantamisesta (joka on monissa Euroopan maissa huomattavasti Suomea parempi), vaatimusta pikaisiin toimenpiteisiin halvempien asuntojen rakentamiseksi, valtiontalouden elvytyksen ja uusien työpaikkojen luomiseksi, nollatuntisopimuksien kieltämiseksi jne. Miksi palkansaajajärjestöt suostuvat pelaamaan julkisuuspeliä hallituksen ja EK:n ehdoilla?

EK on johtanut julkistakeskustelua jo pitkään ja valitettavasti moni suomalainen alkaa jo uskoa EK:n olevan oikeassa. Nyt alkaisi olemaan korkein aika palkansaajajärjestöjen tulla mukaan peliin ja alkaa tekemään omia avauksiaan. Hallitus ja EK ovat päättäneet pelata rumaa peliä. Siinä pelissä ei sopuilemalla pärjää.

 

Avainsanat: hallitus, SAK, STTK, EK, Akava, neuvottelut, palkansaaja