Harrastavista lapsista ja nuorista tulee huomisen osallistuvia aikuisia

Monet isät, äidit ja isovanhemmat ovat huolestuneita lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Tämän olen huomannut kiertäessäni tapaamassa ihmisiä - yli 3 000 ovella - Satakunnassa. Ihmiset haluavat tekoja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin ja tulevaisuuden eteen.

Sosiaalisen pääoman ja toimeliaisuuden kasaantuminen alkaa jo lapsuudessa. Yhtenä syynä tähän ovat epätasaiset mahdollisuudet harrastaa. Vuoden 2017 nuorisobarometrin mukaan vähävaraiset sekä harvaanasutuilla alueilla asuvat lapset ja nuoret harrastavat selvästi vähemmän kuin muut. Mielekäs harrastus on kuitenkin todistettavasti yksi lasten ja nuorten hyvinvointia lisäävä tekijä. Samalla säästyy yhteiskunnan resursseja sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeen vähentyessä.

Islannissa on tehty toimenpiteitä, joilla on mahdollistettu harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille koulupäivän yhteydessä. Mielekäs tekeminen on parantanut nuorten hyvinvointia ja helpottanut myös lapsiperheiden elämää.

Harrastusmahdollisuuksiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota myös meillä Suomessa, sillä harrastamisella on tärkeä rooli myös eriarvoistumisen vähentämisessä. Tulevina vuosina tulee tämän vuoksi rakentaa jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastuspolku, joka tarjoaa mielekästä tekemistä koulupäivän jälkeiseen aikaan.

Koulu tavoittaa koko ikäluokan. Siksi koulupäivän jälkeinen aika tarjoaa kaikille yhdenvertaisen mahdollisuuden mielekkääseen harrastamiseen. Näin jokainen pääsee harrastusten pariin entistä yhdenvertaisemmin. Sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle.

Suomessa tulisi ottaa mallia Islannista ja toteuttaa lasten ja nuorten harrastuspolku esimerkiksi yhteistyössä kolmannen sektorin kanssa. Kyse ei ole välttämättä uusien resurssien lisäämisestä, vaan uudenlaisesta ajattelusta - ja halusta auttaa lapsia ja nuoria. Lisäksi esimerkiksi nuorten oman harrastuspassin ja muiden vastaavien uusien ideoiden avulla voidaan luoda jokaiselle mahdollisuus mielekkääseen harrastukseen.

Me tarvitsemme uusia toimintamalleja ja ajattelutapoja, jotta jokainen lapsi ja nuori voi kasvaa terveeksi ja hyvinvoivaksi aikuiseksi. Pidetään huolta jokaisesta.

Työelämän kehittäminen tarvitsee porkkanaa

Suomessa on aika kääntää työelämän kehittämisessä kokonaan uusi lehti. Viimeisten vuosien aikana hallitus on tehnyt tavallisen ihmisen kannalta monia ikäviä ratkaisuja. On pidennetty työaikaa, leikattu lomarahoja ja heikennetty työttömien asemaa. Irtisanomisen helpottamistakin ajettiin niin, että ihmisten piti lähteä kaduille osoittamaan mieltään. Hallitus käytti keppiä ahkerasti, vaikka oikeasti työelämää tulisi kehittää yhdessä ja kaikkia kuunnellen. Porkkanaakin tarvittaisiin.

Suomen tulevaisuuden kannalta työllisyysasteen nouseminen on ratkaisevaa. Siksi tarvitsemme uusia keinoja, jotta yhä useammalla suomalaisella on mahdollisuus päästä osalliseksi työstä omien mahdollisuuksiensa mukaisesti. Näiden työllistymistä edistävien keinojen on oltava kannustavia, ei työntekijöitä rankaisevia kuten viime vuosina.

Meidän tulee huolehtia, että pidämme kiinni työmarkkinoista, joissa kunnioitetaan yhteisiä sääntöjä. Työehtosopimusten kehittäminen työntekijöiden ja työnantajien yhteistyössä on avainasemassa - toimivat ja ennustettavat työmarkkinat ovat niin työnantajien kuin työntekijöiden etu. Heikommassa asemassa olevia on suojeltava ja samalla taattava yrityksille reilu toimintaympäristö. Ei ole yhdenkään yrityksen etu, jos joukossa on työehtoja polkevia yrityksiä - siinä kilpailussa ei kukaan selviä.

Tarvitaan myös koulutuksen kunnianpalautus. Monien yritysten kehityksen tulppana on jo nyt osaavien ammattilaisten saatavuus. Meidän tulee olla maailman osaavin kansakunta. Se on pienen maan ainoa keino pärjätä kovenevassa kansainvälisessä kilpailussa. Tämä onnistuu, kun takaamme jokaiselle nuorelle vähintään 2-asteen koulutuksen ja mahdollistamme aikuisille läpi työuran kestävän kouluttautumisen esimerkiksi henkilökohtaisella osaamistilillä, jota voi tarpeen mukaan käyttää.

Lisäksi meidän tulee vihdoin huomioida paremmin ne sadattuhannet yksinyrittäjät ja pätkätyöläiset, jotka nykyisen ovat olleet työmarkkinoiden väliinputoajia. Parannetaan yksinyrittäjien sosiaaliturvaan, joka rohkaisee ja kannustaa yrittämään ja edistetään heidän mahdollisuuttaan palkata työntekijä. Esimerkiksi oppisopimuksella monen työuraansa etsivän ja yksinyrittäjän tiet voisivat kohdata molempia kannustavalla tavalla. Ja taataan myös pätkätyölaisille oikeus lomaan, kunnon eläkekertymään ja reiluihin työehtoihin, joilla voi elättää oman perheensä.

Työelämän muutosta voidaan ohjata siten, että muutos hyödyttää kaikkia. Avainasemassa on kaikkien osapuolien rakentava yhteistyö. Sen yhteistyön varassa suomalaista hyvinvointivaltiota on rakennettu maailmalla kadehdituksi. Ei anneta sen murentua, vaan käännetään muutos Suomen ja suomalaisten kannalta mahdollisuudeksi. Kuunnellaan ja arvostetaan toinen toisiamme, nostetaan ihminen keskiöön - ja lisätään porkkanaa. Näillä eväillä onnistumme!

Jokaiselle nuorelle yhdenvertainen mahdollisuus opiskeluun

Lukion pitkää matematiikkaa itseopiskellen kotona maanantaina. Keskiviikkona pari tuntia koululla ja iltapäivällä fysiikkaa kotona, sillä lähiopetusta ei järjestetä. Perjantaina itseopiskelua koko päivä, koska oppitunteja ei ole. Miltä tämä sinusta kuulostaisi?

Onneksi edellä oleva ei ole totta. Paitsi, että osin on. Ammattikoulua käyville vähäinen lähiopetus on arkea. Opiskelijan viikossa voi olla useita päiviä, että opetusta koululla ei ole ollenkaan. Se aika on ”itseopiskelua”, vaikka osa nuorista ei psykologienkaan mukaan ole siihen vielä kypsiä. Tulevat hoitajat, sähköasentajat ja kokit saavat vain pienen osan siitä lähiopetuksesta, jonka ylioppilastutkintoon valmistautuvat ikätoverit lukiossa saavat. Se on väärin. Nuoret eivät ole yhdenvertaisessa asemassa pyrkiessään hankkimaan aikuisuudessa tarvitsemiaan tietoja ja taitoja.

Parhaillaan on menossa yhteishaku, jossa keväällä peruskoulunsa päättävät nuoret hakevat jatko-opintoihin. Monissa perheissä ratkaisua mietitään juuri nyt lasten kanssa kiivaasti. Eikä suotta, sillä muutokset ovat erityisesti ammatillisessa koulutuksessa olleet viime vuosina rajuja. Viimeisen kahden vuoden aikana tehdyt 200 miljoonan euron säästöt ovat katkaisseet kamelin selän. Se näkyy nyt mm. ammattikoulujen lähiopetuksen vähentymisenä.

Ammattikouluissa on myös siirrytty enemmän työelämässä oppimiseen, jossa on toki paljon hyvääkin. Ei kuitenkaan voi olla niin, että nuoria ohjataan työelämään ilman riittäviä perustaitoja, jotka tulisi koulussa hankkia. Lisäksi tulisi huomioida mitä työelämässä aidosti tehdään. Kuten eräs työni puolesta tapaamani opiskelija kertoi, ”on vaikeaa saada kokemusta kosmetologin ammattia varten ruokamarketin hyllytystehtävissä, mutta muutakaan ei ollut tarjolla”. Lisätty työelämäoppiminen vaikuttaa valitettavasti lähinnä tehtyjen leikkausten paikkailulta.

Joka vuosi 15% eli yli 5 000 nuorta jää vaille 2-asteen tutkintoa. Se on kova kohtalo, sillä pelkän peruskoulun varassa ei käytännössä kukaan työllisty. Ja valitettavasti 2-asteen tutkintoa vaille jääneet ovat valtaosin ammatillisen koulutuksen valinneita nuoria. Viime vuosien kehityskulku ei ennusta tilanteen osalta parempaa ja siksi kehityksen suuntaa tulisi nopeasti muuttaa.

Muutos vaatii, että jokaiselle nuorelle taataan vähintään 2-asteen koulutus. Se onnistuu pidentämällä oppivelvollisuutta ja kasvattamalla oppilaitosten perusrahoitusta riittävän opetuksen ja opiskelijoiden tuen järjestämiseksi. Nyt kovilla olevalle henkilökunnalle pitää antaa mahdollisuudet tehdä työnsä hyvin. Pidemmällä aikavälillä tämä maksaa itsensä takaisin korkeampana työllisyysasteena ja pienempinä syrjäytymisestä aiheutuneina kuluina, kuten asiantuntijat hyvin ovat osoittaneet.

Erityisen tärkeää tämä on kuitenkin nuorille itselleen. Heillä on oikeus yhteishaun valinnastaan riippumatta saada tarvitsemansa opetus tulevaisuuden tavoitteisiinsa pääsemiksi. Tällöin nyt tehtävät valinnat tulevasta opintopolusta ovat varmasti monissa perheissä paljon helpompia.

Vanhustenhoitoon lisäkäsiä

Vanha mies, tyhjä katse, nojatuoli ja kotihoidon hoitaja lyhyellä käynnillä. Tämä hetki on syöpynyt syvälle mieleeni, kun kerran satuin samalle ovelle, jossa vanhuksen kotihoitaja oli juuri tullut käymään iäkkään miehen kotona. Tilanne tuli uudelleen mieleeni viime päivinä surullisten vanhustenhoidossa ilmenneiden puutteiden myötä. Muistan kuinka mieleni valtasi huoli nähdessäni tuon yksinäisen huonokuntoisen miehen kotonaan - oliko vanheneminen hänelle arvokas? Saiko hän parhaan mahdollisen tarvitsemansa hoidon? Tuskin.

Vaikka viime päivinä puhuttaneet Esperi Caren tapahtumat tapahtuivat yksityisessä hoivakodissa, niin huoli vanhustenhoidon tilasta ei rajoitu vain näihin. Eikä tämä tapaus ole valitettavasti ainutlaatuinen. Vaikka monin paikoin vanhustenhoidon parissa tehdään pienillä resursseilla hyvää työtä lämpimällä sydämellä, niin valitettavasti kaikilta osin suomalainen vanhustenhoiva ei kestä lähempää tarkastelua. Ja se on kestämätöntä. Meidän pitää pystyä parempaan. Selityksiä ei saa olla.

Hoivakotien henkilöstömääristä on tällä hetkellä olemassa ainoastaan suositukset. Ilmeisesti suositukset eivät riitä. Joissakin tapauksissa niitä on jopa räikeästi taloudellisen voiton tavoittelemiseksi rikottu. Tästä syystä tulisi hoitajamitoitus kirjata lakiin ja lain rikkominen sanktioida.

Arvokkaan ikääntymisen takaamiseksi voimme tehdä myös muuta. Voimme esimerkiksi suosia rakentamista, jossa yhdistetään vanhusten ja lasten hoivaa. Tästä on saatu erinomaisia kokemuksia. Ylisukupolvisessa yhteiselossa on pelkästään voittajia. Voimme taata kaikille ikääntyville kunnallisten liikuntatilojen ja ohjattujen liikuntatuntien vapaan käytön hyvän toimintakyvyn ylläpitämiseksi. Ja voimme myös järjestää säännölliset terveystarkastukset kuten toimimme pienten lasten kanssa neuvolatoiminnalla.

Voimme myös jokainen kysyä itseltämme, mitä voimme tehdä omalta osaltamme. Olisinko minä vapaaehtoisena valmis toimimaan yksinäisen vanhuksen ystävänä? Me jokainen voimme tehdä jotakin taataksemme kaikille hyvän ja arvokkaan vanhuuden.

Vaikka ympärillä velloo, niin annetaan myös kaikki tuki kovaa työtä tekeville hoitajille - ei ole heidän vikansa, että heitä on liian vähän. Tunnistan sen riittämättömyyden tunteen hyvin, jonka kanssa moni hoitaja päivittäin tuskailee. Annetaan heille mahdollisuus tehdä työnsä hyvin. Ihmisten ihmisille tekemää työtä ei mikään korvaa. Siksi tarvitaan tekeviä käsiä, kuulevia korvia ja hyviä sanoja sanovia suita nykyistä enemmän. Se on meidän vastuumme vanhuksille. Jokaisen pitää voida luottaa siihen, että läheisistämme huolehditaan parhaalla tavalla. Ollaan ihmisiä ihmisille.

Kunnilta enemmän tekoja työllisyyden parantamiseksi

Työllisyys on kehittynyt kahden viime vuoden aikana positiivisella tavalla, myös meillä täällä Pyhäjärviseudulla. Hyvästä kehityksestä huolimatta yhä edelleen monet isät, äidit, nuoret tai iäkkäämmät ovat vailla työpaikkaa. Työttömyys koskettaa meistä useimpia, jos ei suoraan niin välillisesti. Joskus olemme itse vailla työtä, joskus joku läheisistämme.

Työpaikan löytäminen ei aina onnistu - ei vaikka yritystä olisi kovasti ja talouden iso pyörä pyörisi vauhdikkaasti. Kuitenkin meistä jokaisella tulee olla oikeus päästä kiinni työhön - siksi tarvitaan uusia keinoja ja uudenlaista ajattelua työllisyyden kehittämiseksi. Yksi niistä on työllistämisehdon sisällyttäminen kuntien tekemiin hankintoihin.

Suomen kunnat tekevät vuosittain miljardeilla euroilla erilaisia hankintoja. Pyhäjärviseudun kunnatkin hankkivat miljoonilla euroilla joka vuosi erilaisia palveluita ja urakoita. Nämä hankinnat tulisi nykyistä tehokkaammin hyödyntää vaikeammassa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistämiseksi.

Työllistämisehdolla tarkoitetaan julkisissa hankinnoissa tarjouspyyntöön ja hankintasopimukseen sisällytettyä ehtoa, joka velvoittaa sopimuskumppania työllistämään omaan organisaatioonsa vaikeammassa työmarkkina-asemassa olevia henkilöitä. Ehto voi tarkoittaa esimerkiksi palkkasuhteeseen työllistämistä, oppisopimuksia tai työkokeilupaikkoja sekä niihin liittyvää ohjausta. Työllistämisehdossa ei ole mitään sen ihmeellisempää kuin siinä, että palvelusopimuksessa asetetaan erilaisia laatuvaatimuksia ostettavalle hankinnalle tai urakalle. Kun tehdään hankintoja miljoonilla euroilla, kannattaa miettiä millaisia vaikutuksia näillä rahoilla voidaan omaan yhteisöömme saada aikaiseksi. Voitaisiinko samalla rahalla saada hieman enemmän? Monta kertaa kyllä. Tästä kertovat kokemukset työllistämisehdon soveltamisesta kuntien hankinnoissa eri puolilla Suomea.

Työelämä on tänä päivänä vaativa ja se muuttuu koko ajan. Vaatimukset työntekijöitä kohtaan tiukkenevat jatkuvasti ja erilaista pelottelua esimerkiksi työehtojen heikennyksiä kohtaan saa kuulla säännöllisin väliajoin. Näin ei pidä olla. Siksi kuntien pitää olla omalta osaltaan vastuullisia hankintoja tekeviä toimijoita, jotka vauhdittavat oikeudenmukaisen ja eettisesti kestävän työelämän kehittymistä. Samalla kunnat edesauttavat omilla hankinnoillaan vaikeammassa asemassa olevia ihmisiä eteenpäin omalla polullaan kohti työtä.

Yhteiskunta ja kunnat hyötyvät tästä kaikesta parantuneena työllisyytenä ja kasvaneina verotuloina. Voittajana on kuitenkin erityisesti se isä tai äiti, nuori tai ikääntyneempi, joka pääsee kiinni työn tuomaan henkiseen, sosiaaliseen ja taloudelliseen turvaan sekä työn mukanaan tuomaan toivoon paremmasta huomisesta. Se toivo ja turva säteilee hyvinvointia myös hänen läheisilleen.